keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Katsaus vuoteen 2008




Tällaisia suunnitelmia minulla oli vuoden 2008 alussa:

* jatkaa tuotosteni raportointia tässä  blogissa  (toteutui)
* osallistua yhteistempauksiin (toteutui)
* opetella jonkin uuden käsityötaidon (jaa-a, eipä tainnut toteutua)
* opetella kuvien ottamista ja muokkaamista ( no jaa... ehkä hiukan)
* ostaa lisää lankaa, lisää addi-puikkoja ja lisää neulelehtiä ja kirjoja. (toteutui 110 %:sti)

Laskeskelin summittaisesti, mitä olen saanut valmiiksi. Kaikenlaista on tullut väkerrettyä. Eniten olen neulonut sukkia: yli 50 paria. Päähineitäkin kertyi yli 30. Päähineistä suurin osa on ollut vauvan pipoja. Ajattelin, että olen tehnyt vain muutamia aikuisten neuleita, kun tuntuu, että useimmat neuleet on sellaisia pieniä juttuja. Aikuisten slipareita/takkeja/jakkuja kertyi 19. Mieluisin vuoden 2008 neuleista on Anniversary mystery shawl (Mandala). Toinen mieluisa on Anne M:n ohjeen mukainen Hämis-peitto, jossa sain olla myös koeneulojana. Monet yhteistempaukset olivat kivoja. Parhaiten on jäänyt mieleen neuleolympialaiset. Lajini oli puolimaraton sukilla: 10 ja puoli paria suomalaisten suunnittelijoiden ohjeilla neulottuja sukkia Pekingin olympialaisten aikana.  

Vuosi 2008 oli ensimmäinen kokonainen blogivuoteni.

Kiitos lukijani ja kannustajani tästä vuodesta. Jatketaan ensi vuonna.

Tässä vielä Hepsin sukat, vuoden viimeiset valmistuneet sukat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti







Kiitos kommentistasi!