torstai 27. syyskuuta 2012
Liian pienet ja sopivat
Ohje: Lise-Loten pikkuiset sukat by Piiku Pikkuinen Kardemumman talo -blogista
Lanka: Wool, puikot 2.
Toiveena oli tehdä sukat yksi vuotiaan kokoa. Ensimmäisistä tuli liian pienet. Siispä uudet sukat puikoille ja muutama kerros lisää teräosaan.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Kolme paria sukkia 200 g:sta lankaa
Minulla oli 2 100 g kerää Fortissima socka Mexico color lankaa. Lanka riitti raitoja kohdistamatta kolmeen sukkapariin. Koot 35, 36 ja 38. Vasemmanpuoleiset sukat on neulottu Monkey-ohjeella by Cookie A, oikeanpuoleiset Jaywalker by Crumperina ja keskimmäiset on tavalliset perussukat.
Kiitos onnitteluista ja kommenteistanne.
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Pitsikämmekkäät
Ohje: ET-lehden nettisivuilta ja ET-lehdestä 13/2012, suunnittelija Susanna Mertsalmi
Lanka: teeteen Pallas 50 g, puikot 2.5
Nämä kämmekkäät neulotaan kämmenestä ranteeseen. Neuloin kämmenosan ohjetta pitemmäksi ja käytin koko 50 g kerän.
Kiva ja nopeatekoinen malli. Kämmenosan resori tekee kämmekkäästä istuvan.
lauantai 15. syyskuuta 2012
Hohdokasta
Wetterhoff järjesti Hohtoneulonnan SM-kilpailut eilen Hämeenlinnassa. Idea oli neuloa valopuikoilla hämärässä mahdollisimman paljon 10 minuutissa. Eniten kokonaisia 15 silmukan kerroksia sileää neuletta neulonut voitti. Voittaja oli Tuula, joka neuloi 28 kerrosta, Minä olin toinen ja neuloin 27 kerrosta. Kisan tasaväkisyyttä kuvaa se, että kolmanneksi tullut neuloi 26 kerrosta. Osanottajia oli 21. Tosi hauska kilpailu, jolle on luvassa jatkoa ensi vuonna.
Tässä palkintoni: pokaalin lisäksi 5 vyyhtiä Sivilla-lankaa ja paketti herkkukahvia.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Nimet sukkiin
Harjoittelin nimien neulomista sukkaan ja lapasiin. Ohjeita kirjaimiin löytyy mm. Ullasta. Kirjainohjeita piti säätää jonkun verran langan mukaan. Tässä lankana Maija ja Nalle.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Ensin kantapää
Käspaikan sivuilta löytyy Pirjo Sinervon selkeä kuvallinen ohje kantapäästä aloitettaviin sukkiin: Kantapään kautta. Kokeilin ohjetta näihin sukkiin. Toimiihan se. Tuo neulomistapa mahdollistaa esim. kirjoneuleen neulomisen peilikuvana varteen ja terään.
Suosittelen kokeilemaan tuota tapaa.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Prinsessatyyliä
Ohje: Prinsessa Estellen nuttu
Lanka: Novita Wool merinovilla 100 g pienimpään kokoon, Puikot 2.5
Suuri käsityölehti julkaisi nettisivuillaan prinsessanutun ohjeen keväällä. Neuloin nutun vanhasta merinovillaisesta Woolista.
Kuvan tummat läikät eivät kuulu malliin. Ne ovat vesipisaroita, jotka ovat nyt kuivuneet näkymättömiin.
Kiitos tunnustuksesta Armi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)