keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Isot ja pienet sukat



Ei kuukautta ilman sukkia. Tässä kuussa valmistui ainakin kahdet sukat. Seuraavat on jo puikoilla, mutta ne valmistuvat vasta vapun jälkeen. Raidoitus osui aika kohdalleen. Junasukat neulon nykyisin ilman teräosan nurjia kerroksia.


Edit: Hei, sinä joka lähetit viestiä, että haluat ostaa edellisen postauksen nallelaukun, otatko uudelleen yhteyttä sähköpostilla, sovitaan yksityiskohdista.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Lankalauantaina



Jämälankojen tuhous jatkuu. Näihin kasseihin kului 130 g Woolin, Maijan ja Nallen keränloppuja.


Virkkasin ensin kaksi samankokoista isoäidin neliöä, ompelin ne yhteen. Yläreunaan virkkasin pari kerrosta kiinteitä silmukoita. Neuloin sangat icordina. Virkkasin kuviot erikseen ja ompelin kiinni neliöön. (Tuo ruskea möykky on nallekarhun pää)


Hyvää pääsiäistä ja kiitos kivoista kommenteistanne.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Keltaista ja vihreää



Minulle oli kertynyt useampi vihreä ja keltainen Nallen ja Woolin jämäkerä. Virkkasin isoäidin neliöitä sen enempää miettimättä, miten vaihtelen värejä. Virkkasin valkoisella aina joka toisen kerroksen. Tällainen keväinen peite tuli, koko on 54x67 cm ja painoa on 220 g.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Annis-huivi numero 2, HHV4



Käytin tähän Annis-huiviin kahden vironvillakerän loput. Ohjeen viimeisiä kerroksia piti hiukan muokata, jotta lanka riitti. Jäljelle jäi vielä kaksi metriä lankaa. Nypyt jätin pois. Tämä huivi painaa 60 g. Suunnitelmissa on tänä vuonna tehdä huivi/kuukausi. Nyt on jo huhtikuunkin huivi tehty.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Pitsikämmekkäitä



Ohje: Suuri käsityö 1/2011


Lanka: Nalle


Samalla mallilla tuli useammatkin kädenlämmittimet. Nämä oli nopeita neuloa ilman mitään kommervenkkejä.


Lankaa kului yhteensä 110 g.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lumi-huivi, HHV 3





Ohje: Lumi by Suvi Heikkilä



Lanka: Novitan Rose 2 kerää (50 g kerä)



Puikot: 4.5



Tässä huivien neulomisen määrässä  ei ole mitään tolkkua, mutta kun huiveja on niin kiva neuloa. Tämäkin malli on kaunis ja ohje oli selkeästi kirjoitettu. Lumivalkoisena tämä olisi ollut ehkä vielä kauniimpi. Päättelin hiukan liian kireästi. Reunakuvion kärjet eivät pingottuneet kunnolla.


lauantai 2. huhtikuuta 2011

Annis-huivi, HHV 2



Malli: Annis Knitty kevät 2010


Lanka: Vironvilla


Puikot: 5


Edellisestä revontulihuivista jäi vajaa 100 g lankaa jäljelle. Käytin sen tähän Annis-huiviin. Edelleen jäi vielä hiukan lankaa. Tein ihan ohjeen mukaan nyppyjä myöten. Ne onnistuivatkin ihan hyvin. Usein on käynyt niin, että ne pullahtavat nurjalle puolelle. Nyppyjen teossa helpotti, kun neuloin 7 nurin yhteen käyttämällä teräväkärkistä ohuempaa sukkapuikkoa vitosen puikkojen sijasta. Aika hidastahan se oli, kun piti siirrellä silmukoita puikolta toiselle.