Ohje: Peruspusero mittojen mukaan
Lanka: Drops Alpaca
Näitä alpakkalankaisia peruspuseroita olen neulonut aika monta. Tässä jälleen yksi raitapusero. Nostin neulomatta joka toisen silmukan raitojen vaihtokohdassa neuloessani uudella värillä ensimmäisen kerroksen.
torstai 29. tammikuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Polvipituutta
Ohje: Ohje l Kärki auki -sukat by Minna Metsänen, Novita Sukkalehti 2011, muokattuna
Lanka: Novita Nalle
Sain pyynnön tehdä palmikkosukat. Näin pääsin kokeilemaan tätä palmikkomallia. Tämä olikin oikein mukava malli neuloa.
Lanka: Novita Nalle
Sain pyynnön tehdä palmikkosukat. Näin pääsin kokeilemaan tätä palmikkomallia. Tämä olikin oikein mukava malli neuloa.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Kuvasta mallia katsoen
Ohje: kuvasta mallia katsoen
Lanka: 6-säikeinen kalalanka
Tämän liinan ohje on todennäköisesti julkaistu jossakin lehdessä, en vaan tiedä, missä.
Tätä mallia ovat virkanneet ainakin Kardemumma ja Tiiqu. Heidän blogissaan on selkeät kuvat, joiden mukaan oli helppo virkata. Näin ohuesta kalalangasta virkattuna liinan halkaisija on n. 30 cm.
Kiitos sukkakommenteistanne. Olen innostunut nyt näihin yhteisneulontatempauksiin. Odottelen jo seuraavan sukkamallin julkaisua.

lauantai 17. tammikuuta 2015
Yhteisneulontaa
Ohje: Hullu mysteerisukka-KAL by Adrienne Fong
Lanka: Cascade Yarns Heritage sock yarn
Osallistuin Hullu mysteerisukka-KAL -yhteisneulontatempaukseen Ravelryssa. Tässä tempauksessa sukkaohje ilmestyi vihje kerrallaan. Etukäteen ei tiennyt, milloin seuraava vihje ilmestyy.

tiistai 13. tammikuuta 2015
Syklaaminpunaisia jääpuikkoja
Ohje: Jääpuikkosukat Icicles by Virpi Tarvo (Ravelry)
Lanka: Novita Nalle, syklaaminpunainen ja vaaleanpunainen
Osallistuin Ravelryn yhteisneulontatempaukseen. Ohjeessa oli käytetty fingering-paksuista lankaa. Käytin paksumpaa lankaa ja pienimmän koon silmukkamääriä ja tuloksena on koon 37 sukat.
Mallissa on monta hauskaa yksityiskohtaa ja mallineule on helppoa tehdä.

perjantai 9. tammikuuta 2015
Röyhelöisempää asustetta
Ohje: Belle Ruffle Gloves by Veronica O´Neil (Ravelryn ilmaisohje)
Lanka: 7 veljestä
Kämmekkäisiin saa erilaista ilmettä pienilläkin yksityiskohdilla: napit ja ranteen röyhelöt.
Lanka: 7 veljestä
Kämmekkäisiin saa erilaista ilmettä pienilläkin yksityiskohdilla: napit ja ranteen röyhelöt.
maanantai 5. tammikuuta 2015
Molemmin puolin samanlaista
Halusin tuubihuivin, joka on molemmin puolin samanlainen. Kokeilujen jälkeen päädyin tähän. Neuloin kolme oikein kolme nurin -neuletta ja tein valepalmikkoa molemmille puolille siten, että palmikonkiertokerrokset tulivat limittäin. Näin neuleeseen tuli muhkeutta ja kuitenkin se joustaa hyvin. Tavallinen palmikonkierto veti neuletta liikaa suppuun. Lanka on Dropsin Alpacaa.
Kiitos kommenteistanne langanvähennysprojektiini.
Kiitos kommenteistanne langanvähennysprojektiini.
torstai 1. tammikuuta 2015
365 kerän keikaus lankavarastossani vuonna 2014
Lankavarastoni pienennysprojekti alkoi tammikuussa 2014. Tavoitteena oli 365 kerää vähemmän lankaa vuoden lopussa. Nyt se on tehty. Olen neulonut tai virkannut 365 erikokoista lankakerää vuoden aikana. Valtaosa on ollut vajaita keriä, pieniä nöttösiä, osa kokonaisia 100 -150 g keriä. Nyt lankavarastoni on reilusti alle 20 kilon ja olen päässyt eroon monista epämääräisistä pienistä keristä.
Tämä projekti kannatti. Välillä tuntui puuduttavalta miettiä ja aloittaa taas joku jämälankatyö. Välillä työ edistyi ripeästi, kun esim. virkattuun tossupariin tai neulottuun sukkapariin kului liki kymmenen lankakerän loppua.
Tässä vielä kuvakollaasina vuoden tuotoksia.
Hyvää Uutta Vuotta!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Loppukiri
Kiitos kaikille Joulua odotellessa -kalenteria seuranneille.
Asetin vuoden alussa kunnianhimoisen tavoitteen vähentää lankavarastoani kerän päivässä, käyttää suuremman tai pienemmän kerän. Vielä puuttuu muutama kerä tuosta tavoitteesta. Syyskuussa kulutin vain 19 kerää, joulukuussa ostin jonkin verran uutta lankaa ja tein muutaman työn muiden ostamista langoista. Keräsin sekalaiset pienet kerät vaaleita lankoja. Yhdistin ne nailonvahvisteisen sukkalangan kanssa ja virkkasin tossuja.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014
24. joulukuuta
Kuuntele...
tiukuja voit jo kuulla.
Joulu on jo porraspuulla.
Sytytä kynttilä,
hiljennä tovi,
avaa joululle ovi.
Hyvää Joulua!
tiukuja voit jo kuulla.
Joulu on jo porraspuulla.
Sytytä kynttilä,
hiljennä tovi,
avaa joululle ovi.
Hyvää Joulua!
tiistai 23. joulukuuta 2014
maanantai 22. joulukuuta 2014
22.joulukuuta
Tällainen kalalangasta virkattu liina löytyi pingottamattana ja langanpäät päättelemättä lankapussien seasta. En yhtään muista, mistä malli on peräisin ja milloin olen tämän virkannut. Liinan koko 43 x 43 cm.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
21. joulukuuta
Lemmikkikin tarvitsee joululahjan. Näiden ohje löytyy Novitan sivuilta. Käytin Red Heart´n Eco-Cotton Blend -lankaa ja kolmosen koukkua.
lauantai 20. joulukuuta 2014
Kahdeskymmenes joulukuuta
Yhdet villasukat ehdin vielä tekemään ennen joulua. Kahdesta kirjavasta keränlopusta lanka riitti sopivasti pieniin sukkiin ja sain väritkin kohdistettua aika hyvin. Lanka on ehkä Regiaa.
perjantai 19. joulukuuta 2014
Yhdeksästoista joulukuuta
Näiden huovutettujen lapasten juju on siinä, että niissä on erillinen kappale lämmittämään ranteita. Lisäosaa voi pitää yhdessä lapasten kanssa tai erikseen ranteen lämmittiminä. Lanka on Pirtin Kehräämön hahtuvaa.
torstai 18. joulukuuta 2014
Kahdeksastoista joulukuuta
Tämä taitaa olla viimeinen ns. isoja neulomuksia ennen joulua. Käytin Dropsin Alpacaa, yhtä suosikkilangoistani. Neuloin puseron saajan toiveiden mukaan isoja raitoja. Värien vaihtumiskohdan tein niin, että neuloin uudella värillä ensimmäisen kerroksen: 1 neulomatta, 1 oikein.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)