tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vapputunnelmissa

Ohje: Molly by Erin Ruth
Lanka: joku Merinovilla, vyöte hävinnyt
Puikot: 3.5
Näitä pipoja näkyi monessa blogissa jo vuosi sitten. Minä taas myöhäjunassa tein pipon. Oikein mukava malli neuloa.

Hauskaa Vappua!

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kirjavaa edelleen

Näihin sukkiin upposi monta langanloppua. Yksiväristä vihreää jäi vain muutama metri.  Kolme sukkaparia painaa 180 g.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kirjavaa

Yhdistin tummanvihreän ja kirjavan fingering-paksuisen sukkalangan. Neuloin aina kaksi kerrosta samalla värillä. En yrittänytkään kohdistaa raitavärejä alkamaan samasta kohtaa.  Seuraavat samalla mallilla on jo puikoilla.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Tarpeellisia

Jämälankavaraston tuhoaminen alkoi näillä tarpeellisilla tiskiräteillä. Käytin kaksi kerän loppua Red Heart´n Eco-Cotton Blend lankaa. Neuloin kaksinkertaista helmineuletta kolmosen puikoilla. Pinnasta tuli mukavan rouhea. Ensimmäisistä tuli likimain neliönmuotoiset. Toiseen pariin lanka ei riittänyt neliöksi asti, mutta ei haitanne käytössä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Violettia ja harmaata

Neuloin Dropsin Alpacasta tunikan mittojen mukaan. Helmassa ja hihojen suussa on yksinkertainen pitsikuvio, muuten sileää oikeaa ja mahdollisimman paljon pyöröpuikoilla.
Huomenna alkaa Jämälanka-tempaus, joka jatkuu toukokuun loppuun. Toiveissa on saada jämälankoja vähemmäksi.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Aina ei voi onnistua

Ohje: Socks with Lace Edging, pitsikuvioiset sukat by Regia Design Team, ohje julkaistu suomeksi Moda 8/2012:ssa
Lanka: Sisu
Puikot: 2
Kuvassa sukat näyttivät kauniilta. Pitsikuvio kiersi nätisti sukkaa. Kuinkas kävikään. Sisulanka on ohuehkoa sukkalankaa, mutta aivan liian paksua tähän malliin. Sukista tuli kovin leveät eikä kuviokaan erotu selkeästi.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Samalle tytölle



Lasten neuleiden neulominen jatkuu. Tämä haalari asusteineen päätyi samalle tytölle kuin tuo Estelle-nuttukin. Otin haalarin mittoja 80 cm:lle jostain vanhasta ohjeesta. Pintaneule on "nyppyläneuletta" jolle en tiedä nimeä: oikealla puolella yksi oikein, yksi nurin vuorotellen, nurjalla neulotaan kaikki silmukat oikein. Näitä kahta kerrosta toistetaan. Neuleesta tulee mukavan paksu ja joustaa jonkun verran. Palmikossa on 8 silmukkaa. 
Lanka on jälleen Gjestalin Knopp. Asusteet tein junasukkia mukaillen: varret ohjeen mukaan ja sukanterä sileää. 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Isommalle prinsessalle

Suuri käsityölehden nettisivuilta löytyy Prinsessa Estelle-nutun ohje vastasyntyneelle. Sovelsin samaa ohjetta 80 senttisen nuttuun. Lankana Gjestalin Knopp merinovilla.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Keväinen vai syksyinen haruni-huivi

Ohje: Haruni by Emily Ross
Lanka: Hjertegarnin Kunstgarn, 75% villaa ja 25% polyamidia, 100g/420 m. Vajaa puolitoista kerää.
Puikot: 4.
Paremminkin sukkalangaksi tarkoitetusta villa/polyamidilangasta tuli yllättävän nätti Haruni-huivi. Kerällä lanka näytti aika kirjavalta ja ajattelin, että värinvaihtelu näyttää levottomalta huivissa.

Hyvää Pääsiäistä!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Perustossut

Löysin varastoistani  vielä kokonaisen kerän ja pienen nöttösen Huopasta. Neuloin perustossut Elisan ohjeella. Tällä kertaa riitti yksi pesukerta 40 asteessa.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kas näin heiluu kassi

Tässä yksi isoäidinneliön sovellus. Hello Kittyn virkkausohjeita löytyy useampiakin ihan suomeksikin mm. Tesan ohje kuvien kera. Kassin sangat neuloin icordina.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Äidille ja tyttärelle

Neuloin mansikkasukat koko 39-40 ja kokoa 26. Äidin sukat on 7 veljestä ja tyttären sukat Maijaa ja Nallea. Olen joskus kirjoittanut mansikkasukille summittaista ohjetta. Se löytyy vanhan blogini puolelta.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ruutupipo Ullasta

Ohje: Ruutupipo by Reeta Korhonen, Ulla 1/2013.
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5
Viimeisimmässä Ullassa on monta kivaa pipo-ohjetta. Tässä on yksi niistä. Kuvioneule tekee piposta paksun ja lämpimän. Reunaa voi pitää taitettuna kuten tässä kuvassa tai suorana kuten ohjeen kuvassa.

Kiitos kommenteistanne ja tervetuloa uudetkin blogini lukijat.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Turkoosia

Tikuttelin ohuesta 100% villalangasta kynsikkäät. Ranneosa on rinsessa-neuletta, loppuosa sileää oikeaa paitsi sormenpäihin neuloin yhden kerroksen nurin.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Testineulontaa

Ohje: Tähtipipo by Pia Tuononen
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3
Villapallo-blogin Pia haki suunnittelemalleen Tähti-pipolle testineulojia. Sain neuloa tämän pipon. Tehtävä oli mieluisa. Ohje oli loogisesti etenevä ja hyvin kirjoitettu. Mallin nimi tulee siitä, että palmikkokuviot muodostavat tähden päälaella.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Patalappu numero 1

Ohje: Salonkien salat, kirjasta Patalappuja á la Carte
Lanka: 7 veljestä
Koukku: 3
Taito Uusimaa ry on kerännyt patalappuohjeita ympäri Suomea ja kerännyt ne kirjaksi. Kirjasta löytyy 26 erilaista perinneohjetta.
Ajattelin pikkuhiljaa kokeilla näitä ohjeita muiden käsitöiden lomassa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Väliliinoja

Ohje: Aiemmin tehdyn liina mukaan virkattu. Ohje lienee peräisin jostain virkkauslehdestä.
Lanka: Kotiväki
Kotiväkilangan vajaa kerä muotoutui pikkuliinoiksi. Halkaisija on n. 15 cm.  Ennen vanhaan tämän kokoisia käytettiin mm. ns. väliliinana suojaamaan lautasia ja asetteja säilytyksen aikana.