Neuloin perussukat Regia-langasta minipyöröillä. En yrittänytkään kohdistaa raitoja. Kun aloitin seuraavan parin uudesta lankakerästä, niin eikös vaan siinä olisi osunut aloituskohta juuri samaan värikohtaan kuin näistäkin toisessa. Pitääköhän neuloa toinen samanlainen pari?
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Lapasia vai sukkia
Sukkasatoahan syyskuussa piti alkaa koota. Minun syyskuuni onkin alkanut lapasten merkeissä. Näin jonkun blogissa nallelapaset, en muista kenen. Niitähän piti heti kokeilla ulkomuistista. Näin syntyi minun versioni nalleista. Neuloin ensin peruslapaset. Virkkasin nallen ohuesta sukkalangasta. Virkkasin ensin pyörylän, johon korvat sopivalle kohdalle. Sitten virkkasin pari kerrosta ympyrää kuonoksi. Ompelin silmät mustalla langalla muutamalla pistolla. Sitten ompelin kuonon kiinni ja koko nallen kiinni lapaseen.
torstai 2. syyskuuta 2010
Pöllöjä täälläkin
Pöllökuvioisia neuleita on näkynyt monissa blogeissa. Tässä oma versioni, pöllöt lapsen peruslapasissa. Alkuperäisessä Give a Hoot-ohjeessa on mielenkiintoisesti tehty peukalo. Ihan yhdellä lukemalla ei avautunut, miten se neulotaan. Pitääkin kokeilla sitä joskus.
maanantai 30. elokuuta 2010
Varaslähtö Sukkasatoon
Perinteinen Sukkasato-tempaus pyörähtää käyntiin 1. syyskuuta. Sitä odotellessa nämä sukat valmistuivat tutulla mallilla.
Malli: Dragonfly socks by Jocelyn Sertich
Lanka: Nalle
perjantai 27. elokuuta 2010
Tähti- vai kukkapipo?
Ohje: Norwegian Sweet Baby Cap by Gro
Lanka: tummansininen Tennessee ja Esiton punainen virkkauslanka, Puikot 3 ja joku pieni virkkuukoukku.
Tämä on yksi lasten pipojen suosikkimalleistani. Tällä kertaa käytin puuvillalankaa. Toiveena oli virkata koristeeksi tähti. Sen virkkaaminen olikin yllättävän vaikeaa. Tämä on kolmas versio ja kolmas lankakin. Ensimmäisistä tuli liian isoja ja sakarat pyöristyivät liikaa ja muistuttivat kukan terälehteä.
tiistai 24. elokuuta 2010
Edellisen postauksen langoista
Ohje: Great weekend mitts by Thea Eschliman
Oikea väritys näkyy edellisessä postauksessa. Nämä valmistuivat nopeasti ja ohje oli kirjoitettu hyvin selkeästi. Tein kämmenosan hiukan ohjetta pitemmäksi.
lauantai 21. elokuuta 2010
Itse värjättyjä lankoja
Voitin Katjuksan blogiarvonnassa ihania lankoja. Ne ovat hänen värjäämiään. Minulla on jo suunnitelma, mitä neulon näistä. Toteutuksesta ehkä ensi kerralla kuvia.
Mukavaa viikonvaihdetta!
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Kaksi kerää Loftia
Kaksi kerää Zitron Loftia riitti näihin villapöksyihin. Lahkeiden raidatkin osuivat sattumalta kohdalleen sen enempää suunnittelematta. Loft on ihanaa lankaa neuloa. Harmi vaan, että se nyppyyntyy käytössä nopeasti.
Edit: Mailalle, käsinpesua suositellaan, taitaa huopua liikaa konepesussa.
Edit: Iso Gnu, neuloin Villapöpien idealla. Haaran lisäykset tein joka 3. kerroksella ja kahden keskisilmukan molemmin puolin. Aloitin 76 silmukalla resorin ja lisäsin 4s resorin jälkeen. Sivuissa en lisännyt. Nelosen puikot. Ympärys 46 cm ennen haaralevennyksiä.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Yhtä jalkaa
Neuloin sinisävyiset Raitawoolin loput näihin sukkiin. Neuloin varren junasukkien ohjeella ja terän sileää. Punasävyistä Raitawooliakin on muutama kerä. Mitähän siitä tekisi? Samalla kun mietin sitä, taidan ilmoittautua Kaisan emännöimään Sukkasato-tempaukseen.
torstai 12. elokuuta 2010
Lisää huiveja
Ohje: Traveling woman by Liz Abinante
Lanka: Lana Grossa Meilenweit 50 Seta/cashmere, (merino, silkki, polyamidi, kasmiiri), Puikot: 3
Minulla oli kaksi kerää tätä luxussukkalankaa. En raaskinut käyttää sitä sukkiin. Valitsin tämän huivimallin monista vaihtoehdoista. Kovin suurta huivia ei kahdesta kerästä saanut. Tein A-osan toistoja kolme kahden sijasta. Lanka riitti just sopivasti. Opin uuden päättelytavan, jonka tosin olisi voinut tehdä hiukan isommilla puikoilla ja päätellä silmukat löysemmin.
Huivin oikea väri on jotain näiden kahden väliltä. Kuvio on näyttävä ja helppo neuloa kaaviota seuraamalla.
maanantai 9. elokuuta 2010
Elokuun jakku
Ohje: Novita kesä 2010, 54
Lanka: Novita Cotton 400 g, väri 390 haalea sini-vihreä, puikot: 4
Neuloin ensimmäistä kertaa Novitan Cottonia. Ihan hyvä lanka neuloa, ei halkeile kuten muutaman vuoden takainen Cottonia muistuttava Novita Maxi. Lanka on pehmeää, ehkä liiankin. Miten neule kestä hankausta ja pitoa? Väri on siis haalea sini-vihreä, vaikka kuvassa jotain ihan muuta. Kerässä lanka näytti kovin hailakalta, mutta neuleena väri on ihan nätti ja jakun saajalle sopiva. Pintaneule on hauska. Siinä yhdistyy pitsi ja palmikot.
Hyvää alkavaa viikkoa. Kiitos kommenteistanne edelliseen päivitykseen. Näyttää, että olen saanut uusiakin lukijoita ja kommentoijia. Tervetuloa mukaan seuraamaan blogiani ja kiitos kaikille, uusille ja vanhoille, jotka vierailevat blogissani. Jatkossa pyrin edelleen päivittämään n. joka 4. päivä. Viime aikoina sukat ovat vallanneet blogini, mutta nyt yritän tehdä jotain muuta ennen 1.9. alkavaa Sukkasato-tempausta.
perjantai 6. elokuuta 2010
Jo kesäkuussa valmistunut
Tämä pusero valmistui jo kesäkuussa. Jäi vaan silloin raportoimatta KYH-sukkien takia.
Malli: Novita kesä 2008, malli 26.
Lanka: Mandarin Classic, määrä?, puikot 4
Olen tehnyt samalla ohjeella puseron aiemmin oranssinvärisenä Dropsin Paris-langasta. En osaa sanoa, kumpi on mukavampi lanka. Molemmat soljuvat puikoilla hyvin ja jälki on kaunista.
Tässä vielä lähikuvaa pitsimallista:
Mukavaa viikonvaihdetta!
tiistai 3. elokuuta 2010
Elokuuta
Pitkästä aikaa virkkasin kaksi verhokappaa. Lanka on valkoista 6-säikeistä kalalankaa. Mallin alkuperää en tiedä. Olen virkkaillut tuota mallia jo vuosia sitten. Tykkään mallista. Se on selkeä ja pelkistetty vailla turhia krumeluureja.
Heinäkuun langankulutus jäi alle kahden kilon. Mutta lankaa ostin, sain vaihdossa, palkkana liki 6.5 kiloa. Hupsista, miten tämän langanvähentämisen nyt näin kävi.
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Pikkumiehelle
Katsoin mallia Eemeli-lakin ohjeesta. Lanka on Tennesseetä ja Mandarin Petit´ia. Lakin ympärys 50 cm.
Kiitos mukavista kommenteistanne edelliseen huivipostaukseen. Huiveja on mukava neuloa. Uusia malleja ja sopivia ohuita lankoja riittää. Nytkin mietin, minkä huivin seuraavaksi aloittaisin. Toki tarve on rajallinen ja lahjavarastossakin on jo muutama huivi.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Heinäkuussa
Miltä kuulostaa rullalangan paksuinen lanka, jossa on ohuita haituvia ja iso kolmiohuivi 4.5 puikoilla? Tällainen tuli:
Malli: Moda 2/2010
Lanka: Kid Melange, 65% mohairia, 5% villaa ja 30% Polyamidia, vajaa 75 g, 3 kerää
Puikot: 4.5, Leveys 190 cm ja korkeus 90 cm
Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty Rowan Kidsilk Haze -lankaa. Tämä lanka on yhtä seitinohutta ja ihanaa neulottavaa ja hieno lopputulos. Myös huivin uusi omistaja on tyytyväinen.
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
KYH 26/26
Malli: My vampire boyfriend by Kate Atherley, Lanka: Nalle
Edit: Tein keskimmäisen koon silmukkamäärillä. Pienimmän koon silmukkamäärä olisi riittänyt Nalle-langasta aikuisen kokoon.
Viimeinen Kesäyön hullutus sukkapari (KYH) on valmis! Olen neulonut 26 paria sukkia kesäkuun alusta lähtien. Aloitukset tuli tehdä 26.6 mennessä ja nyt on aikaa neuloa ne valmiiksi 31.7. asti. Olipa aika urakka, mutta hauska. Lankaa kului 2300 g ja kaikki varastosta. Opin monta uutta asiaa. Opin mm. erilaisten kantapäiden tekoa. Kantalappu voi olla aina oikeaa, palmikkokuvioinen. Monissa sukissa kärkikavennus tehtiin silmukoimalla loput silmukat. Minä kun en osaa silmukoida vieläkään siististi, teen kärjen kolmen puikon päättelyllä. Kun jäljellä on silmukoitava määrä silmukoita, jaan ne tasan kahdelle puikolle, käännän varovasti neuleen nurin puikkoineen ja päättelen nurjalta kolmen puikon päättelyllä. Jos puikkojen pujotus nurjalle tuntuu vaikealle, voi silmukat pujottaa siirron ajaksi hakaneuloille.
Kiitos kannustuksesta ja kommenteistanne.
torstai 22. heinäkuuta 2010
KYH 19/26 ja 22/26
Malli: Drops U-564
Lanka: Nalle
Näistä sukista tykkään. Tekemisessä oli riittävästi haastetta, mm. kantapää neulottiin jälkeen päin. Neulomisvaiheessa kantapään kohdan silmukat neulottiin erivärisellä langalla. Sitten lanka purettiin pois ja varsinainen kantapää neulottiin kuvioneuletta ja muoto saatiin kaventamalla sopivasti.
Malli: Dude ja Dudette by Adelheid
Tämä malli löytyy viimeisimmästä Ullasta. Olen nähnyt kettinkikuvion jossakin mallikirjassa, mutta en ole koskaan neulonut sitä. Neulon yleensä pikkupalmikot ilman apupuikkoa, mutta nyt apupuikkoa tarvittiin. Siinäpä meinasi mennä apupuikkokin mutkalle, sen verran moneen suuntaan silmukoita siirreltiin.