torstai 24. joulukuuta 2009

24. joulukuuta


 


                    Joulupuu on rakennettu,
                    joulu on jo ovella.
                    Namusia ripustettu
                    ompi kuusen oksilla.   

 
Hyvää ja Rauhallista Joulua!

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

23. joulukuuta



Neuloin vielä yhdet sukat. Kerttu-sukat ovat yksi suosikkisukkamalleistani. Pitsimalli on kaunis ja nopea neuloa. Lankana 7 veljestä ja ohjeen pienemmät silmukkamäärät.

tiistai 22. joulukuuta 2009

22. joulukuuta



Löysin vanhasta (vuodelta 2004) Lea Special handarbeiten enkeliteemanumerosta (Engelchen & Bengelchen) virkatun enkelin ohjeen. Virkkasin sen Kotiväen paksuisesta puuvillalangasta. Ajattelin sitä ikkunakoristeeksi, mutta siitä tulikin melkoisen suuri. Leveys siiven kärjestä toiseen on 36 cm. Enkeli päätyykin joulukaitaliinan koristeeksi.

maanantai 21. joulukuuta 2009

21. joulukuuta



Joulukuuni on ollut kovin pipopainotteinen. Tiedän kyllä, että Irinan emännöimä Pääasioita-tempaus on vasta ensi kuussa. Tämä pipo on 7 oikein 2 nurin neuletta. Reunusta voi kääntää mielensä mukaan.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

20. joulukuuta



Voitin Isognun arvonnassa jokin aika sitten. Posti toi tällaisen paketin: ihanaa ohutta sukkalankaa, enkelin, suklaata ja kauniin kortin.


Kiitos vielä kerran Isognu.



Tämän päivän kalenterin luukusta löytyy tällainen pieni, viime hetken joululahjavihje. Ohje löytyy Liselotten blogista. Tähän neulatyynyyn riittää ihan pienetkin langanloput.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Yhdeksästoista joulukuuta



Neuloin Tennesseestä pipon. Reunus on rinsessaneuletta, muuten 2 oikein 3 nurin. Puikot taisi olla kolmoset ja lankaa meni kerän verran. Pipo lähtee ystävälleni, joka käyttää välillä päänsuojaa sisälläkin hiusten uutta kasvua odotellessa. Olisin tehnyt pipon bambulangasta, mutta eipä kotona ollutkaan sitä punaisena.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kahdeksastoista joulukuuta



Neuloin tämän Rose mohairista viitosen puikoilla. Loin 200 silmukkaa, yhdistin ne renkaaksi. Neuloin pari kerrosta 2 oikein 2 nurin, sitten  n. 17 cm sileää, pari kerrosta 2 oikein 2 nurin ja päättelin silmukat ja langanpäät. Sitten huivin pujotus kaulaan, kieräytys kierteelle ja uudelleen pujotus kaulaan. Sitten huivia voikin asetella vielä mielensä mukaan. Lankaa kului hiukan toista kerää. Tuubin leveys on 60 cm ja korkeus n. 19 cm.

torstai 17. joulukuuta 2009

Seitsemästoista joulukuuta



Käytin jälleen Pirtin Kehräämön hahtuvaa kaksinkertaisena. Nyt sain tossuosasta paremman mallisen kaventamalla vielä muutaman silmukan pohjasta. Edelliset tossut olivat leveämmät.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Kuudestoista joulukuuta



Sain idean tähän vauvan halipeittoon/haliriepuun Langanluonti-blogin Nna:lta. Hän on neulonut pyöreän nalle-halipeiton. Ohje kumpaankin löytyy Dropsin sivuilta. Käytin Bambu-lankaa kaksinkertaisena. Koko on 23 x 24 cm. Pesaisin valmiin peiton. Tästä tuli pehmeä, mausta en tiedä.


No jaa, tulihan tehtyä. Olen neulonut niin monta tiskiliinaa tästä langasta, että tästäkin tulee enemmän mieleen tiskirätti kuin vauvan mieliriepu.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Viidestoista joulukuuta



Ohje: Fingerless gloves "Musica"  (pdf) by Anne Neumann


Lanka: Nalle


Neuloin jo yhdet tällaiset heinäkuussa. Näihin tein sen muutoksen, että aloitin peukalokiilan reilusti aiemmin, jolloin kämmenosasta tuli pitempi ja lämpimämpi. Tuli hiukan isot omaan käteeni. Onneksi näiden saajalla on isommat kädet kuin minulla.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Neljästoista joulukuuta



Viimeinen isompi neule jouluksi valmistui. Vain nappien kiinnitys on vielä kesken. Neuloin tämän villatakin siten, että minulla oli takin saajan vanha takki mallina. Näin olikin helppo laskea tarvittavat silmukat ja kerrokset. Takki on kokoa S. Kivana yksityiskohtana on pystytaskut, jollaisia en muista vähään aikaan tehneeni. Lanka on tummanharmaata 7 veljestä.


Nyt voinkin keskittyä pieniin neulomuksiin ja virkkauksiin ennen joulua. Joulukuun alussa minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, mitä kaikkea teen. Ideoita tuntuu pulppuavan edelleen runsaasti ja muiden blogeista saa lisää ideoita. Kiitos kommenteistanne. Ne kannustavat jatkamaan.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Kolmastoista joulukuuta



Näitä tossuja olen neulonut aiemminkin. Ohje on julkaistu ainakin Suuri käsityö(kerho)lehdessä vuosia sitten.


Tossut valmistuvat nopeasti. Niitä voi tehdä useamman parin vaikka vierastossuiksi. Koko ei ole niin tarkka: ne mukautuvat jalan mukaan.


Edit: Ohje löytyy Suuri käsityölehdestä 11-12/03

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kahdestoista joulukuuta



Löysin Käspaikan sivuilta virkatun ovitontun kuvan ja ilmeisesti tekijän nimen, mutta en löytänytkään ohjetta. Virkkailin tontun kuvasta mallia katsoen. Tonttutytön korkeus on 20 cm. Näitä voisi tehdä puuvillalangastakin hiukan pienempiä esim pullopussin koristeeksi.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Yhdestoista joulukuuta



Nämä sopivat ekohenkisen lahjapakettiin. Tiskiliina on neulottu kaksinkertaisesta Novitan Bambulangasta. Hedelmäpussi on ommeltu vanhasta valoverhosta. Olen käyttänyt nyt vuoden verran kaupassa käydessäni kangaspusseja hedelmille. Olen tyytyväinen. Alkuun en aina muistanut ottaa niitä mukaan. Nyt niiden käyttö on jo ihan tapa. Kassat eivät kummeksu niitä, saattavat joskus kommentoida jotakin positiivista. Muut asiakkaat välillä vilkuilevat. Muita kestopussien käyttäjiä meillä päin ei juurikaan ole.

torstai 10. joulukuuta 2009

Kymmenes joulukuuta



Perussukat Nalle Marjaretki -langasta (puolukka) kokoa 28. Tykkään tästä punaisesta väristä. Käyttökokemusta ei ole vielä, miltä aloevera ja jojoba-öljy tuntuvat iholla. Neuloessa lanka ei tuntunut mitenkään erilaiselta.


Kiitos kommenteistanne.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Yhdeksäs joulukuuta



Tänään kalenterin luukusta paljastuu käärmehuivi. Ohje löytyy FunkyMoeKnits -blogista. Lanka on 1990-luvun Pirta Sportti Softia (70 % polyakryylia + 30 % villaa). Punainen lanka ehkä Nallea ja napit nappivarastosta. Sain kulumaan lankaa reilun 100 g.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kahdeksas joulukuuta



Lanka on Pirtin Kehräämön hahtuvaa kaksinkertaisena ja neuloin viitosen puikoilla. Ohje on tällä kertaa Suuri käsityölehdestä 11-12/04. Olen kokeillut useampaakin neulottavaa tossuohjetta. En ole koskaan virkannut huovutettavia tossuja. Pitääpä kokeilla sitäkin.