tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille pistäytyjille.

Tänä vuonna olen neulonut ja virkannut tasaiseen tahtiin. Enimmäkseen on valmistunut pieniä neulomuksia. Sukkia taitaa olla lukumääräisesti eniten. Isompia neuletöitä valmistui muutama alpakkalankainen pusero.
Osallistuin Kesäyön hullutukseen (KYH) sukkasarjassa, neuloin 12 huivia (Ravelry:12 shawls2012). Sukkasadossakin olin mukana ja osallistuin Hohtoneulonnan SM-kilpailuun.
Lankavarastoni on kilomäärältään ennallaan, mutta vaihtumista lankalaaduissa on tapahtunut. Olen neulonut varastolankoja pois, antanut pois joitakin lankoja ja ostanut tilalle uusia.
Käsityölehtivarastoni on vähentynyt aika paljon. Nykyään harkitsen tarkkaan, ostanko lehden vai en.
Blogiani olen päivittänyt tasaisesti n. joka 4. päivä. Muutto vuodatuksesta bloggeriin oli iso muutos. Edelleen koen tämän bloggerin vieraaksi.

Ensi vuonna jatkan entiseen malliin blogiini kirjoittamista. Aion neuloa alkuvuodesta lapasia Pirtin Kehräämön hahtuvasta oikein urakalla. Tässä ensimmäiset:

6 kommenttia:

  1. Oikein Suomi-henkiset tumput! Meillä onkin suunnilleen sama bloggaustahti ja paljon samantyyppisiä käsitöitä. Jatketaan samaan tahtiin alkaneena vuonna!

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta.
    Hauskat lapset, jotenkin niin suomalaiset.

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta:) Kyllä tähän bloggeriin tottuu aikanaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvää ja neulerikasta Uutta Vuotta 2013! Olen täällä aina käynyt vierailemassa ja katsomassa aikaansaannoksiasi. Mielenkiinnolla seurailen näitä hahtuvalapasien valmistumista. Minä olen pysynyt vuodatuksessa ja pysynkin, aina voi tulla vastoinkäymisiä näille palvemille mutta kyllä ne siitä:)

    VastaaPoista
  5. Kauniit, kovin pehmoisen näköiset tumput!

    VastaaPoista







Kiitos kommentistasi!