tiistai 29. tammikuuta 2013

Lisää lapasia

Lapasten neulominen hahtuvasta jatkuu. Nämä lapaset on neulottu jälleen Pirtin Kehräämön kaksisäikeisestä hahtuvasta ja huovutettu pesukoneessa. Aika hyvin värit osuivat kohdalleen, kun aloitti toisen lapasen kerän ulkopuolelta ja toisen sisäpuolelta. Peukalot neuloin toisesta kerästä.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Testineulontaa ja alpakkalankaa

Olen saanut testineuloa kaksi pipoa. Niiden suunnittelijat halusivat palautetta ohjeesta ennen ohjeen julkaisemista. Kumpikin pipo oli mukavaa neulottavaa. En laita nyt kuvaa, odotellaan, että mallit julkaistaan piakkoin. Testineulominen on kivaa. Sitä voisin tehdä enemmänkin.
Tässä kuva joku aika sitten tekemästäni alpakkalankaisesta peruspuserosta, jossa koristeena palmikonkierto resoreissa ja virkattu hakaneulalla kiinnitettävä kukka. Lanka on Dropsin alpakkaa.
Mukavaa tammikuun viimeistä viikonvaihdetta. Kiitos kommenteistanne.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Molemmille

Ohje: Harkkoreunussukat by Riitta Karppinen, Novitan sukkalehti 2011
Lanka: Novita Nalle
Koon 38 sukat neuloin ihan ohjeen mukaan. Toiset ovat kokoa 42-43. Lisäsin niihin leveyteen yhden mallikerran = 10 silmukkaa. Sitten pitikin kärkikavennukset jättää kuviotta.
Olipa mukava neuloa kirjoneuletta.

torstai 17. tammikuuta 2013

Langan saatavuusongelmia

Perussukat Hjerte sock 4 langasta. Puikot 2.
Toiveena oli tehdä lilat sukat ohuesta langasta (420 m/100g). Kävin Lankamaailmassa, jossa lankaa on jos jonkinmoista. Eipä vaan löytynyt yksiväristä lilaa sukkalankaa. Päädyin tähän violettiin. Sisu-langassa on ainakin aiemmin ollut kaunis vaalea lila.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Myssyaikaan

Ohje: Wurm by Katharina Nopp (Ravelryn ilmaisohje), ohje löytyy myös suomeksi
Lanka: 7 veljestä, väri 191, 150 g
Puikot: 3.5
150 g kerästä tuli muhkea myssy, vaikkei pituutta olekaan ihan yhtä monta kerrosta kuin ohjeessa.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Nyt lähti lapasesta

Ohje: peruslapanen, aikuisten kokoon 36 tai 38 silmukkaa, ohje löytyy esim. Huopanen langan vyötteestä
Lanka: Pirtin Kehräämön hahtuva
Puikot 4.5
Tämä hahtuva huovuttuu kauniisti ja neule on sopivan tiivis ja kuitenkin "notkea".

lauantai 5. tammikuuta 2013

Molemmin puolin samanlaista

Halusin kaulahuivin, joka on molemmin puolin samanlainen. Kokeilujen jälkeen päädyin tähän malliin.
Kaksi kerrosta 2 oikein 2 nurin, kaksi kerrosta aina oikein. Näitä neljää kerrosta toistetaan. Reunoihin neuloin kolme silmukkaa aina oikein.
Neule joustaa sopivasti
Lanka on jotain tuntematonta villalankaa, ehkä Floricaa.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille pistäytyjille.

Tänä vuonna olen neulonut ja virkannut tasaiseen tahtiin. Enimmäkseen on valmistunut pieniä neulomuksia. Sukkia taitaa olla lukumääräisesti eniten. Isompia neuletöitä valmistui muutama alpakkalankainen pusero.
Osallistuin Kesäyön hullutukseen (KYH) sukkasarjassa, neuloin 12 huivia (Ravelry:12 shawls2012). Sukkasadossakin olin mukana ja osallistuin Hohtoneulonnan SM-kilpailuun.
Lankavarastoni on kilomäärältään ennallaan, mutta vaihtumista lankalaaduissa on tapahtunut. Olen neulonut varastolankoja pois, antanut pois joitakin lankoja ja ostanut tilalle uusia.
Käsityölehtivarastoni on vähentynyt aika paljon. Nykyään harkitsen tarkkaan, ostanko lehden vai en.
Blogiani olen päivittänyt tasaisesti n. joka 4. päivä. Muutto vuodatuksesta bloggeriin oli iso muutos. Edelleen koen tämän bloggerin vieraaksi.

Ensi vuonna jatkan entiseen malliin blogiini kirjoittamista. Aion neuloa alkuvuodesta lapasia Pirtin Kehräämön hahtuvasta oikein urakalla. Tässä ensimmäiset: