maanantai 30. maaliskuuta 2015

Gootti-asuste

Ohje: Katya Choker by Dawn L.E. Riden
Lanka: musta Kotiväki
+ pätkä punaista samettinauhaa
Tähänkin yksinkertaiseen goottihenkiseen kaulanauhaan löytyi ohje Ravelrysta.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Palmikoita

Ohje: Cable madness by Karen Buhr
Lanka: Austerman Step Classic
Ravelryn Sock madness-tempauksen toisen kierroksen sukkaohjeena oli tämä palmikkomalli. Mukava malli tämäkin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Loitsuja

Ohje: Alohomora by Malena Andersen
Lanka: Sirmione
Puikot: 1.75
Osallistun Ravelryn Sock Madness 9-tempaukseen. Tämä oli tempauksen ensimmäisen kierroksen ohjeena. Alohomora tarkoittaa Harry Potter -maailmassa loitsua, jolla voi avata lukitun oven tai muun lukon.
Toki sukkia tehtiin kaksi, mutta kuvassa on vain yksi kun tämä oli ainut kuva, jossa edes hiukan näkyy tuo rytmikäs neliökuvio.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Jokerit-faneille

Ohje: Suuri käsityölehti 9/2014 muokattuna
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3
Neuloin veljeksille fanipipot. Sen verran muokkasin, että jätin ohjeessa olleen moninkertaisen reunuksen pois. Neuloin 6 cm 2 oikein 2 nurin. Neuloin pituutta ohjetta enemmän ja tein tekstin neulomalla.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Vohvelisukat

Ohje: Stroop Stroop socks by Ros Clarke, ohje ei vielä jaossa Ravelryssa
Lanka: musta Austermann Step
Puikot: 2

Tämä ohje julkaistiin Ravelryn sukkahulluttelun (Sockmadness 9) lämmittelyohjeena helmikuussa. Ihan mukavaa neulottavaa, mutta eihän nuo vohvelikuviot näy mustassa langassa. Vaalensin kuvaa voimakkaasti ja nyt ne edes hiukan näkyvät. Tuli mieleeni, että tuollaista epätasaista pintaa voisi kokeilla sukkien pohjaan liukuesteeksi.

Pikkupeittojen virkkaus jatkuu. Kiitos kannustavista kommenteistanne.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Hankintoja

Löysin kirpparilta kerinpuut ja jättitupsun tekolaitteen, hyödyllisiä hankintoja molemmat. Kerinpuita tosin tarvitsee aika vähän, kun harva lanka enää on vyyhtinä. Mutta kyllähän ne nopeuttavat vyyhdin kerimistä. Minulla on aiemmin ollut pari pienempää kiekkoa tupsun tekoa varten. Tällä saa nyt tosi muhkeita tupsuja aikaan.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Toinen pikkupeite

Innostuin virkkaamaan näitä pikkupeitteitä. Tässä toinen valmis peite ja muutama lisää on jo aloitettuna.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Otin haasteen vastaan

MariJ haastoi blogissaan meitä mukaan Paastonajan Haaste Hyvän Tekemiseen -projektiin. Kukin voi miettiä, mikä on toteutustapa ja aikaa on 4.4.asti.
Päädyin virkkaamaan villapeitteitä keskos/synnytysosastolle. Tässä ensimmäinen:
Vaaleanlila lanka on Bambinoa ja ruskea ehkä Woolia. Koko on 48x48 cm. En vielä tiedä, montako peitettä saan valmiiksi, mutta virkkaan näitä pikkuhiljaa. Onhan tässä kuukausi aikaa virkata.