perjantai 30. toukokuuta 2008

Kesä on tullut!



Kuvatonta tällä kertaa. Taitaa valmistuneiden töiden määrä alkaa hiipua kesää kohti. Ideoita on. Katsotaan, mitä aloittelen.

Muutama juttu:
1. Dropsin syysmallit ovat äänestyksessä. Harmaata näkyy edelleen. Mallistosta löytyy monta yksinkertaisen tyylikästä mallia.

2. Helmis polkaisi pystyyn "ufoista fufoiksi" -tempauksen. Taidanpa jättää sen väliin. Minulla ei ole sellaisia ufoja, jotka kiinnostaisivat. Outo juttu. Yleensähän olen innolla mukana tempauksissa ja outoa, ettei ole ufoja paljoakaan.

3.Virkkausringin Virkkaa kesä kotiin -tempaus loppuu huomenna. Omat tuotokseni jäivät muutamaan virkattuun liinaan.

Kiitos mekkokehuista.

Onnea ammattiin valmistuneille ja ylioppilaille!
Hyvää viikonvaihdetta!


tiistai 27. toukokuuta 2008

Omenapuiden kukkiessa




Ohje: oma viritys, helman pitsikuvio Garnstudion mallista
Lanka: Novitan Bambu vajaa kolme kerää (koko 80 cm)
Puikot: 3
Nappi puuttuu vielä niskasta, kun oli kiire kuvaamaan ennen kuin aurinko laskee. Tämä taisi olla kolmas tänä keväänä valmistunut pikkumekko. Näitä on mukava neuloa. Bambulangasta tulee kivan "notkea" neule. 

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Mansikoita odotellessa





vai pitäsikö sanoa kotimaisia mansikoita odotellessa. Onhan noita ulkomaisia mansikoita näkynyt jo jonkin aikaa myynnissä.
Vanhalla tutulla mallilla virkkasin tämän Tennessee-langasta. Malli on julkaistu ainakin Allt om handarbete -lehdessä 7/07. Ajattelin tehdä näitä lisää kesätuliaisiksi.

torstai 22. toukokuuta 2008

Virkkausinto jatkuu





Tällä kertaa tuli tällainen. Ohje on lehdestä Lea Virkkausideoita ja virkattuja pitsejä n:o 2.
Lankana merseroimaton puuvilla ja kakkosen koukku. Liinan halkaisija on 70 cm.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Omena vai marjoja




Ohje: Diana Virkkausmaailma-lehdestä
Lanka: joku vanha puuvillalangan loppukerä
Koukku: 2
Tässä ensimmäiset virkkaukset Virkkaa kesä kotiin -tempaukseen. Aloitin saman tien virkata isohkoa pöytäliinaa. Vaihteeksi on ihan mukava virkata. Selkeän kaavion avulla on helppo edetä. Tekstimuotoisista virkkausohjeista en tykkää.

lauantai 17. toukokuuta 2008

Nynne tuli




Haaviston Sata Kansanomaista kuviokudinmallia ja Johannan ja Kristelin Punokset puikoille -kirjat.
Upeita kirjoja kumpikin. Minä haluan tehdä Toivo-paidan, Virta-sukat, Koski-sukat, Aura-huivin......
Lapasmalleista ainakin joka toisen. To do -lista kasvoi hetkessä. Loppua sille ei näy.

Hyvää viikonvaihdetta!

torstai 15. toukokuuta 2008

Pääasia





Malli: Novitan Muksuextra 08
Lanka: Kotiväki (valkoinen) ja Mandarin Petit (oranssi)
Koukku: 2
Lisäsin kuvun ja lierin yhtymäkohtaan punotun nyörin, jolla voi säädellä hatun kokoa.
Tuossa Novitan Muksuextrassa on mukavia lasten perusneuleiden ohjeita, myös pojille muutama paita ja huppari. Ei kuitenkaan mitään mullistavia uutuuksia. Novitan aiemmista lehdistä  on päässyt mukaan mm. palmikkopaita ja virkatun ruusupeitteen ohjekin on aiemmin julkaistu eri langasta tehtynä. Kotiväki-langasta on boleron ohje, jossa on rinsessa pintaneuletta, joka on tosin neuvottu tekemään hiukan eri tavalla kuin Ullaneule-nettilehdessä.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Puuvillapusero kesän viileisiin iltoihin





Malli: SK 2/08 muokattuna
Lanka: Garnstudion Paris, 480 g
Puikot: 4.5
Tykästyin Paris-lankaan niin, että halusin neuloa toisenkin puseron siitä. Yllättäen sileässä neuleessa nurjan puolen kerros tuli löysempää. Langan kiertäminen pikkusormen ympärille nurjan puolen kerroksella auttoi hiukan, kun en viitsinyt alkaa kikkailemaan eripaksuisilla puikoilla.
Odottelen edelleen Haaviston kirjoja. Jospa jo huomenna tulisi.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Jollei huivia helluntaina...





Ohje: Moda 2/07
koko: 10 x 130 cm
Lanka: Novitan Bambu 50 g
Koukku 2.5

Hyvää Äitienpäivää ja Heleää Helluntaita!

torstai 8. toukokuuta 2008

Paraphernalia-sukat




Testasin Tainan Paraphernalia-sukkaohjetta. Kunnon kuvia sukista löytyy Tainan blogista. Tein Sandnessin Sisu-langasta 2.5 puikoilla. Sisu-lanka on ehkä liian pehmeää tähän malliin. Kierteisemmästä langasta tehtynä palmikot näkyisivät selkeämmin.  Lankaa kului muutamaa metriä vaille 100 g.

Koeneulojan homma on mukavaa. Saa kokeilla uusia mielenkiintoisia ohjeita. Usein malleissa saa kokeilla jotain uutta tekniikkaakin. Tässä ohjeessa oli tarkoitus silmukoida kärjen silmukat yhteen. Koska en vielä(kään) hallitse silmukointia niin, että tulos olisi siisti, tein kolmen puikon päättelyllä. Eli silmukat kahdelle hakaneulalle, sukka nurin, silmukat takaisin puikoille ja päättely.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Vieläkö vailla Haaviston kirjaa?




Tilasin vihdoin eilen  Haaviston Sata kansanomaista kuviokudin mallia Juju-kerhosta. Ostopäätöstä vauhditti Tuulan organisoima yhteistempaus kerätä samaan blogiin Haaviston ohjeilla neulottuja kintaita/lapasia. Aivan mahtava idea.
Tilasin samalla muutaman ylimääräisen kirjankin. Eli jos haluat ostaa tuon kirjan minulta, laita sähköpostia. Osoitteeni löytyy yläkulmasta. Tarkistin, että kirjan hinta on edelleen jäsenille 15.90 ja toimitusaika n. 1.5 viikkoa. Eipä ehdi ihan äitienpäivälahjaksi. Siispä muutamalle nopealle kirja tuohon hintaan + postikulut, ellei satuta samoilla nurkilla asumaan.

Edit: Nyt näyttää kaikille kirjoille löytyneen ostaja.


sunnuntai 4. toukokuuta 2008

torstai 1. toukokuuta 2008





Ohje: Novita kesä 08, malli 26, koko M, pituus 70 cm, vajaamittaiset hihat
Lanka: Garnstudion Paris, hiukan vajaa 700 g
Puikot: 4.5
Korvasin Samos-langan Paris-langalla. Tämä Paris olikin minulle uusi tuttavuus. Se on pehmeä puuvillalanka. Se on paksuudeltaan Samoksen luokkaa ja tiheys  ihan sama 4.5 puikoilla minun käsialallani. Se on helposti neuloutuvaa eikä ihme kyllä halkeile  neulottaessa.
Malli oli mukava neuloa ja mielenkiinto säilyi kuviossa. V-aukkoa piti tehdä useamman kerran, kun jouduin aloittamaan sen eri kohdassa kuin ohjeessa oli neuvottu.

Mitähän tekisi seuraavaksi?

Hups, otsikko jäi pois, mutta käy se näinkin.